Ei niin hyvä päivä. Osa 1.

"Miten sulla voi aina riittää treffiseuraa?" Siinä oli kaverin kysymys tänään kun kävin kahviseurana. Niin, mitenköhän.. olen itse kelannut, että sillä täytyy olla jotain tekemistä luonteen kanssa. Olen avoin persoona, siitä en pääse mihinkään. Toissaviikolla seisoin bussipysäkillä työpäivän jälkeen ja päädyin juttelemaan tuntemattoman pojan kanssa Afrikan nälänhädästä. Bussipysäkillä, keskellä kirkasta päivää. Mutta niin se on, että elämässä täytyy ottaa jotta voi myös antaa. Vai kummin päin se mahtoi olla?

Suomalaiset on sellaisia, hiljaisia mököttäjiä. Keskenään jutellaan vain kahden promillen humalassa ja keskustelun taso on silloin luokkaa "Moi, saaakkss määä tarjota sulle juomista kun oot niin kaunis?" "Ootsä alunperin täältä kotosin?" "Miks tytöt on lähteneet viihteelle?" Surullisinta on se, että näihin huonoihin pokauksiin lähtee joku oikeasti mukaan. Kunnon pleijjeri tunnistaa baarissa kyllä toisen ja niistä jutuista on kliseet kaukana, tai korkeintaan ne heitetään ilmaan vitsi mielessä. Keskimääräisesti suomalaiset miehet on juntteja ja suomalaiset naiset on rumia kantturoita, anteeksi nyt vain. Naisten keskimääräinen ÄÖ tuntuu lähestyvän seitsemänkympin luokkaa ja fiksut naiset on yleisesti ottaen niin saatanan rumia. Anteeksi kaikki fiksut ei niin viehättävät, ja olen pahoillani siitä ettei teillä käy flaksi baaritiskillä.

Keskimääräisesti ajateltuna itsellä ei siis ole vaikeuksia jutella ihmisten kanssa. Olen ollut sinkkuna kohta vuoden, koska kyllästyin siihen parisuhde-elämän tarjontaan mitä amorilla oli itselle tarjota. Joka viikonloppuiset aamulenkit miehen ja koiran kanssa, makuunin elokuvaillat ja hieman karkkia. Joku odottamassa kotona kun tulet töistä: kiitos, mutta ei kiitos. Miksi? Siksi että oma parisuhde ei pystynyt täyttämään niitä odotuksia mitä sille asetin. Ehkä asetin liikaa, ehkä itsestä vain ei siihen ollut. Ehkä joskus vanhempana ymmärrän vielä mikä meni pieleen. Eräänä yönä näin unta missä tapasin unelmieni miehen, seuraavana aamuna heräsin ja mitään ei ollut enää tehtävissä. Ehkä naivia, mutta totesin etten aio tyytyä yhteenkään asiaan. Kompromissit ovat sitten asia erikseen. Rehellisesti sanottuna kaipasin villiä seksiä ja jotain uutta. Niitä hetkiä baarissa kun pokataan toista. En kaivannut kännireissuja, en niinkään yhdenillan seksiä vaan lähinnä sitä valloittamisen tunnetta ja ihastusta ja leikkimistä. Olen niitä harvoja ihmisiä, jotka nauttivat niistä selvinpäin. Jos teet selvinpäin saman mitä voisit tehdä kännissä niin tulos on yleensä harkitumpi. Ihmisillä on tyhmä tapa vedota kännin piikkiin.

Se, että olen ollut sinkkuna lähes vuoden koska erosin parisuhteesta on lähinnä puolitotuus. Totuus on kai se, että jollakin sairaalla tavalla rakastan narsisteja. Sitä käsittämätöntä itsevarmuutta ja pelleilyä mikä kumpuaa ulospäin. Sitä julkisen rivoa seksiä mitä vain narsisti voi tarjota. Olen siis omalla tavallani nirso, tapailen vain hyvin treenattuja ja kaikinpuolin jossain määrin ideaalisia tapauksia. Ainakin omasta mielestäni. Harvemmin kirjafiksuja tyyppejä, enemmänkin elämää nähneitä hyvännäköisiä miehiä joilla on kyky olla esillä ja taito puhua. Ihmisiä joista harvemmin on sitoutumaan kehenkään, ei ainakaan jos puhutaan alle kolmenkymmenen iästä. Niitä ihmisiä, jotka hakevat juuri tosi-tv ohjelmiin kuten BigBrother. Sitä ihmisryhmää jolla on tietty kunnianhimo ja tarve olla esillä.

Kaikilla ketä olen tapaillut viimeisen vuoden aikana on ollut lähes täydelliset puitteet, oma asunto ja uusi auto. Lähes poikkeuksetta. Ironisinta on se, etten ole tiennyt koko asiaa. Pitäisi kai pikkuhiljaa itse jo tajuta siinä vaiheessa pinkaista paikalta, mutta nautin estetiikasta. Toisaalta olen ajatellut niin, että niin kauan kun oma ulkonäkö antaa myöten ja ihastusta löytyy niin miksi en jatkaisi näin? Kuinka monella naisella on mahdollisuus ihastua uudestaan ja uudestaan ajan mukana? Tapailla joka kerta aivan mahtavia tyyppejä joilla on herrasmiehen elkeet ja varaa tarjota lounaita? Miehiä, jotka kohtelevat sinua kuin tuhkimoa ja seksi on loistavaa, koska itsevarmuutta löytyy? En tarkoita, että olisin jakorasia. Päinvastoin, en harrasta yhdenillanjuttuja, mutta harrastan deittailua. Osaan pääosin pelata roolini oikein. Naisten ei tässä yhteiskunnassa kuulu olla miestennielijöitä vaan uhreja. Tästä kertoo jotain jo se, että nainen on äkkiä huora mutta miehestä tulee sonni ja pelimies. Kaksinaismoralismi on ja elää ja sitä ei sinkkuelämän katsominen telkkarista ole murtanut. Naisen tulee olla yhä herttainen ja mielellään olla vielä 30- vuotiaana neitsyt jos mahdollista.

Mitä tulee seksiin niin itse olen ajatellut asian niin, että kun tapaan sen oikean (kyllä, etsin sitä oikeaa ja en aio tyytyä matkalla paskaan.. ) niin kokemukseni seksistä ovat valmistaneet minut parhaaksi mahdolliseksi kumppaniksi sillä saralla. Jos itseään voi kehittää muilla elämänalueilla niin miksei myös seksissä? Hyvä parisuhde vaatii kuitenkin toimiakseen hyvää seksiä ja hyvä seksi toimii kyllä luonnostaan jos kemiat pelaavat yhteen, mutta sitä voi silti kehittää. Kehitys on aina parempaa jos pohja on hyvä. Kyse ei ole sen kummemmasta kun siitä että ei matematiikkaakaan opiskeltaessa voi osata geometriaa jos ei osaa yhteenlaskua.

Lähdetään nyt liikkeelle siitä, että viime viikolla loppui edellinen suhdeviritelmäni. Seksi oli suorastaan loistavaa, samanlaista seksiä olen kokenut viimeksi 13-vuotiaana. Harvemman miehen kanssa oma tunne on ollut kuitenkaan luokkaa, että miettii vain sitä, että joko taas päästään tositoimiin. Olin ehkä jopa hieman päällekäyvä. Ikävä kyllä tajusin myös itse melko pian, että pidemmän päälle meillä ei olisi ollut muuta yhteistä kuin se, että seksi on yksinkertaisesti loistavaa. Mutta hyvällä seksillä voi antaa paljon anteeksi. No mies oli ehkä siinä mielessä fiksumpi, että ymmärsi lopettaa ennen suurempia sotkuja. Itse ajattelin, että otan kaiken irti viimeiseen asti. Harmi vain, ettei suhdetta voi perustaa sen varaan kuinka iso muna miehellä on tai kuinka hyvin kemia kohtaa sängyssä. Damn, itse tyyppi ei ollut järjen jättiläinen, mutta minkäs teet. Pakkien saaminen otti kieltämättä egon päälle, mutta toisaalta.. pari viikkoa ja sydänsurut murtuu ja uutta kehiin.

"Justhan sä erosit, miten helvetissä sulla voi muka olla jo kolmannet treffit?" Ystäväni toteamus kesken lounaan. En kehdannut sanoa, että annoin jo toisilla treffeillä. Tiedän, olin helppo, mutta mikään ei ole mukavampaa kuin lohtuseksi jätetyksi tulemisen jälkeen. Olotila oli aika nautinnollinen. Mielestäni laastarisuhteissa on hyvin vähän mitään väärää jos ymmärtää itsekin, että toipuminen edellisestä ei vie kauaa. Kerrankin tuli lähdettyä treffeille oikeasti jopa ihan fiksun tyypin kanssa. Mietin tosin jo ensimmäisillä treffeillä, että voinko paneskella ihmistä jolla riittää oikeita mielipiteitä ja joka on oikeasti fiksu pohjimmiltaan. Pelkäsin aitoa ihastusta puolin ja toisin. Sitoutumiskammo ottaa näissä tilanteissa vallan kun miettii alitajuisesti, että jutusta voi tullakin jotain. En kuitenkaan halua satuttaa ketään, koska olen liian hyvä ihminen siihen. Kusipäitä voi aina satuttaa, koska niihin ei satu mitään ja useimmin käy niin, että ennemmin tulee itse otettua siipeensä. Seksissä ei ollut oikeastaan mitään valittamista, laastarisuhteissa on vaan se huono puoli, että tunnetta on hyvin vähän mukana. Teknisesti ottaen seksi oli siis hyvää, muttei kovinkaan tunnerikasta. On myöskään arveluttavaa antaa toisilla treffeillä jos oikeasti tykkää koko tyypistä. Ihastus katoaa äkkiä jos seksi tulee heti mukaan kuvioihin. Päätin kuitenkin tapailla tyypiä vielä, koska tuntui tajuavan jutun juonen. Fiksu poika ei kysynyt edes, että koska nähdään taas. Pointsit siitä kotiin. Kolmansille mentiin silti, ei hätiköintiä, ei paniikkia.

Tämä on siis ensimmäinen blogimerkintä. En tarkalleen tiedä mistä blogini tulee kertomaan, mutta aika näyttää varmasti. Elämässäni on paljon muutakin kuin miehet ja niiden pokaileminen baarista tai treffeillä käynti. Mutta kuka jaksaa lukea päivärutiineistani missä ei ole kovinkaan paljon hohtoa? Tosin ensimmäistä kertaa aikoihin olen ajatellut keskittyä hieman enemmän rutiineihini ja hiukan vähemmän miehiin ja omaan itseeni. Tavoitteita on toki aina hyvä olla mutta uskon että toteutus saattaa olla hyvinkin heikkoa. Pahoittelen. Blogini saattaa olla epävakaa ja naurettava. Saatan olla enemmän kuin naivi, mutta persoonassa on monia puolia ja tämä on se yksi puoli. Antakaa siis anteeksi suorasukaisuuteni ja kommentoikaa. Hienoa jos onnistun saamaan edes yhden ajatuksen aikaan.